Aloitussivulle . Eestin autosuunnistus . Juttu 2003 . Juttu 2005
Sisällysluettelo 2006:
Tartumaa 2006-03-25 .
Kevadtuul 2006-05-13 .
Kivijaht 2006-06-17 .
Pigilinn 2006-08-19 .
Kuusalu 2006-10-07 .
Kuukulgur 2006-12-02
päivitetty 2006-12-04
Viron mestaruussarjan avaus Tartumaalla 2006-03-25
Kaksi ja puoli vuotta sitten alkoi Viron autosuunnistusurani Eerik Aljaksen kanssa ja niinpä vaki-kuskini innostamana ehdotin josko koitettaisiin kiertää koko sarja 2006. Alustavasti homma tuntui olevan ok, kunhan työt eivät estä osallistumista. Siispä eestiläis-suomalainen parivaljakko lyöttäytyi yhteen testatakseen homman toimivuutta... Valikkokisaan Tartumaalle, Tarton eteläpuolelle.
Matkalla kilpailupaikalle Reolan Kulttuurimajalle kävimme testaamassa Justyn käyttäytymistä liukkaalla: Eerik tiesi joelle auratun jääradan. Siisti!
Joelle aurattu jäärata kevätauringon paisteessa.
Hetken räyhäyksen, lumipölinän ja käsitäytteisen hetken lopputuloksena päästiin kuin päästiinkin kaivamaan autoa vallin päältä. Onneksi Eerikin vaimon vanhemmat asuivat lähistöllä ja sieltä saatiin lapio lainaksi.
Subaru jumissa...
Puoli metriä lunta, kymmenkunta astetta pakkasta. Päivällä keli oli aurinkoinen porhaltaessamme Eerikin kanssa kohti etelää. Kisaan on tulossa myös Kouvolan suunnasta yksi autokunta: Tepi Suominen sai houkuteltua kartturikseen Jupe Uusikallion.
Tepi.
Ihmeteltiin edelleen joidenkin paikallisten innokkuutta ulkoiluttaa kannettavia tietokoneita kisassa, mutta kun se on sallittua niin kai se sitten helpottaa oloa jollain tavalla.
Kannettava tietokone tuntuu olevan vähimmäisvarustus paikallisilla.
Kisaan startattiin auringon jo mentyä mailleen klo 19:22. Kaksi ja puoli tuntia normaaliaika, neljä tuntia kontrolliaika. Saadessani karttanipun kouraan päätin lähteä kiertämään aluetta myötäpäivää ja heti pahimmanlaatuisen rastinpisteen kimppuun. Junasilta/joki/tie-risteys. Kaksi autoa tuli vastaan ja yksi perässämme. Junasiltaa joen yli ja sieltähän sen Eerik löysi. Toivottavasti kaikki eivät ole näin vaikeita. Yritetään aluksi kerätä mahdollisimman paljon asemia, siis haetaan myös helppoja.
Yhdelle vaikealle johtavaa uraa ei tahtonut löytyä, hukkaan meni taas vajaa viisiminuuttinen. Onneksi helpot sentään olivat oikeasti helppoja. Todella pian alkoi tuntua, että nyt ei ehditä kyllä läheskään kaikille asemille. Selvästi reittirungon sivussa olleet pienipisteiset asemat jätimme siis suosiolla käymättä.
Tärkeää oli etsiä ratamestarin jalanjäljet, yli puolimetriseen hankeen ei olisi kannattanut lähteä turhaan tarpomaan. Tosin aika monessa paikassa jälkiä oli "riittävästi" eli myös löytämisen riemusta pääsi nauttimaan. "Lumipesut" tuli parin tunnin kohdalla, pitikö yrittää juosta. Kaatuessani kädet upposivat kevyesti; naama edellä puuterilumeen virkisti kummasti ja autoon hypätessäni oli jo vähän vilukin...
Ratamestarit olivat ripotelleet kuuden A3-kokoisen 1:20.000 kartan alueelle (lähes 290 neliökilometriä!) melkein 100 rastitunnusta, niistä melkein puolet ehdittiin etsiä. Paljon aikaa paloi pienten teiden käännöksissä; kääntöpaikkaa ei monesti ollut ihan lähellä ja peruuttaminen ei oikein tahtonut Eerikiltä luonnistua. No, takalasi oli jäässä ja peileistä näkyi pelkkää lumipyryä. Käsijarrukäännöksiäkin harjoiteltiin ja myös allekirjoittanut pääsi auttamaan käännösten teossa...
Kisan fyysisesti rankin rasti oli sorakuopan reunalla - ylhäällä. Matka rastipisteen läheisyyteen isolta tieltä oli mahdollista tehdä autolla, mutta useat valot tiellä saivat meidät tekemään pikapäätöksen: pikkutietä on matkaa vajaa kolmesataa metriä eli menen juosten. Ja siellähän oli "hässäkkä" päällä: kapealla tiellä paikalliset olivat yrittäneet sivuttaa toisiaan kehnoin seurauksin: molemmat jäivät kiinni. Ja tietysti siellä oli muitakin. Puuskutin sorakuopan reunaa ylös rastitunnukselle ja takaisin, Tepi olikin jo Opelillaan auttamassa Viron-poikia ja matkat pääsivät jatkumaan.
Neljä tuntia oli äkkiä ohi emmekä maaliin tullessa ehtineetkään poimia mukaan kaikkia lopussa otettavaksi suunnittelemiani asemia. Voitosta ei tosiaankaan haaveiltu. Yksi pisteistä oli vielä ns. pakollinen (auts!). Vain kuusi minuuttia jäi aikaa.
Vähän jäi painamaan mieltä uskomattoman moni kapealla tiellä tehty peruutus ja u-käännös. Eerik ei ole tottunut moiseen, normaalisti kun mennään eteenpäin (ja -tarvittaessa- kovaa...). Tiet oli pääosin aurattu tasan autonlevyisiksi ja rastipisteiden läheisyydestä oli usein täysin turha etsiä kääntöpaikkaa. Rastitunnukset olivat hienosti paikoillaan eikä ihan hirveästi tarvinnut etsiskellä muita kuin ensimmäistä, vaikeaksi merkittyä kontrollia.
Kisan voitto oli kyllä miellyttävä yllätys. Kotimatkalle lähdettiin aamuyöstä, liikennettä oli todella vähän. Paluumatkani olin varannut ensimmäiseen aamulaivaan eli Rosellaan, Lohjalle kun pitäisi ehtiä iltapäiväksi laskemaan Sunnuntaisarjan tuloksia...
Kevadtuul 2006-05-13
Äitienpäivä, F1 Espanjan GP ja Eestin mestaruussarjan toinen osakilpailu. Vilkas viikonloppu!
Suomesta oli mukaan lähdössä kourallinen rohkelikkoja tutustumaan valikointisuunnistukseen. Allekirjoittaneella on jälleen pesti virolaiskollegan kartturina. Puolustettavana ensimmäisen osakilpailun voitto.
Matkamme alkoi perjantai-iltapäivällä Viking Linen Rosellalla ja majapaikalle saavuimme iltakuuden nurkilla. Laivareissu meni nopeasti, ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Ilta kului mukavia rupatellessa ja saunoessa. Yksi toisensa jälkeen saapui autokuntia paikalle kunnes Laugu oli täyteen miehitetty.
Lauantaiaamu valkeni vähintään yhtä kirkkaana kuin mihin perjantai-ilta päättyi: aurinko helotti pilvettömältä taivaalta. Kuljettajani Eerik saapui majapaikallemme puoli kymmenen nurkilla ja kohta oltiinkin matkalla kohti Aegviidussa sijaitsevaa kilpailukeskusta.
Ilmoittautuminen, katsastus ja lähtöjärjestyksen toteaminen, sitten ohjaajakokoukseen. Ratamestari kertoi tulevasta koitoksesta parilla sanalla, pyysi ottamaan huomioon paikalliset asukkaat ja kertoi että maastossa on todella kuivaa.
Ensimmäisenä suomalaisista "tuleen" heitettiin Eero ja Jarkko, numerolla neljä.
Jarkolla kädet täynnä karttoja...
Eeron ja Jarkon perään Tepi ja Jukka (7), sitten Mika ja Jykä (8).
Missä me ollaan ja mihin päin lähdetään menemään?
Me lähdimme reitille yhdeksäntenä autona klo 12:09 (minuutin lähtövälit). Karttoja saatiin tällä kertaa kolme. Kooltaan ne olivat A3 ja mittakaavaltaan 1:30.000. Ajoaikaa oli maksimissaan neljä ja puoli tuntia, kontrolleja 84 kpl. Koitetaan ottaa kaikki.
Isolla tiellä pieni pätkä ja sitten rastien kimppuun. Reitin optimointi tuntui melkoisen helpolta; sitä mukaa kun oltiin löydetty rastitunnus oli jo jatko selvä. Kartanvaihdossa piti olla taas tarkkana: rasteja oli ripoteltu molemmin puolin karttasivuja.
Kolmannella rastillamme saimme kiinni edellämme lähteneet Lahtisen ja Kujalan, joiden kanssa pieni tovi tehtiin "yhteistyötä": rastivälit peräkanaa ja sitten juosten kilpaa kontrollin luo. Huimin paikka oli liki kymmenmetrisen ojan ylitys "majavapatoa" pitkin. Eerik yritti kyllä ensin ojanvartta pitkin josko tunnus näkyisi ojaa ylittämättä, mutta ei auttanut, yli oli mentävä. Kuulema ainakin yksi kunnon plutaus tapahtui. Uimarista on havainto, muttei uintikuvaa.
"The pato". (c) Eero Mäki-Tulokas.
Juoksukilpailu patorastilla. Eerik ja Jykä.
Kilpailualue oli kaikille ennalta tuntematon, joten "kotikenttäetua" ei ollut kellään. Maasto olikin aivan mahtavaa: kuin kymmenen laukkarataa yhteen liimattuna parilla Siikakankaalla terästettynä ja siihen junarata halkomaan aluetta.
Näkyykö junaa?
Minuutin lähtöväleistä huolimatta tällä kerralla porukka hajaantui niin, ettei kisassa välillä edes muita ajoneuvoja nähty. Rastipisteet olivat (yhtä lukuun ottamatta) juuri siinä mihin ne oli piirretty eikä suunnattomia vaikeuksia löytää niitä ollut. Muutamaa rastia etsittiin pidempi tovi ja pari rastia kävin juosten suunnistaen hakemassa parinsadan metrin päästä rautatien toiselta puolelta. Pahimmanlaatuisessa pöpelikössä kirosin kompassin jäämistä koto-Suomeen, mutta kaikeksi onneksi rastikin lopulta aina löytyi.
Kisan kaukaisimmassa pisteessä Eerik kertoi jarrujen hävinneen, käsijarru kuitenkin toimi. Rasteja oli enää reilu kymmenkunta jäljellä ja aikaa puolitoista tuntia. Ajetaan vähän hiljempää. Kohta alkoi kuulua tuttu narskutus vasemmalta edestä; vetoakselin päästä puuttuu joko mutteri tai sitten vetoakseli on poikki. Hiljaa hissutellen köröteltiin kohti viimeisiä rasteja ja sitten vajaa viiden kilometrin siirtymä maaliin.
Seitsemäntoista minuuttia jäi aikaa ja yhtä lukuun ottamatta olimme löytäneet kaikki rastit. Yksi tunnus oli väärin ja se löytymätön rastipiste oli väärässä paikassa. Kelpo tulos, joka riitti puhtaaseen voittoon. Subarusta oli kuin olikin kadonnut vetoakselin päästä mutteri. Varaosalaatikosta uusi kartioprikka, aluslevy ja mutteri ja taas oltiin valmiina vaikka uuteen koitokseen.
Pidin kisan aikana käynnissä askelmittaria, joka maaliin tullessa kertoi minun ottaneen kisan aikana 7000 askelta. Kohtuullinen koitos fyysisestikin siis. Ja Eerik sentään kävi rasteista suunnilleen puolet...
Spekulaatio alkoi ruokapöydässä, entäs jos...
Suomalaisriemua reitiltä selvittynä.
Kisan palkintojenjakoa odotellessa ilma äkisti viileni ja alkoi tihkua vettä. Siirryttiin siis sisätiloihin. Eikä aikaakaan kun oli parhaat palkittu.
Voittajien on helppo hymyillä!
Palkintojenjaon jälkeen kuitenkin aurinkokin näyttäytyi, joten kotimatkalla pysähdyttiin lammen viereen katsomaan josko yksi vaikea rastipiste erottuisi vastarannalta. Näkyihän se. Parinsadan metrin juoksulenkiltä olisi säästytty jos oltaisiin kisassa tuo nähty - juu, yritettiin kyllä kuikuilla, mutta kiikari ei kuulu vieläkään kisavarustukseemme.
Tunnuksen bongaus...
Illanvietossa käytiin läpi päivän kokemuksia. Sjöbergit ja "loput" Mamiat olivat kierrelleet maastossa Rofan X-Traililla, jotain suunnistusta kuulema oli menossa...
Suunnistajia I
Suunnistajia II
Jukolan kanssa päällekkäin olevaan seuraavaan kilpailuun tuntui olevan myös kiinnostusta, onhan kyseessä taas kokeellinen yhdistelmäsuunnistus. Mahtava viikonloppu jälleen, kiitoksia hienosta matkaseurasta kaikille mukana olleille.
Kivijaht 2006-06-17
Vaikka kisa oli "vaihteeksi" tutuissa maisemissa Otepään lähistöllä ei kaikki ihan käsikirjoituksen mukaan mennyt - ja hyvä niin. Karikasarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua olemme dominoineet ja vain muutamalla muulla parilla on ollut mahdollisuus nousta kärkikahinoihin mukaan. Nyt tuli yksi vahva ehdokas lisää - vaikka meidän johtomme vain kasvoi. Ja voitimmehan me "invalidiluokan" kuitenkin. Erityisen ilahduttavaa oli muiden suomalaisten innokkuus lähteä seikkailemaan uudestaan tai ensimmäistä kertaa, vaikka Salon jylhät vuoristomaisemat kutsuivat Jukolalla ja monta hyvää kartturia jäi - osittain turhaakin - lähtemättä matkaan. Tepillä on hyvä putki menossa - kolme kisaa ja kolme eri kartturia. Ja sarjan nelospaikka kuskien puolella! Aloitetaan nyt kuitenkin Suomen puolelta, jälleen tapahtui jotain ikimuistoista.
Tullissa Viking Linen puolella autosuunnistus alkaa olla jo tuttu juttu. Saavuin hyvissä ajoin tullikopille, virkailija tunnisti lajin, johon autoani käytetään. "Onko as-kisat Virossa?" "Joo, pari muutakin suomalaisautokuntaa on vielä tulossa" "Onnea matkaan". Perässäni vähän matkan päässä olivat Jarmo ja Jarkko, minun tapaan vanhalla Justyllä. Kolmas AS-auto tällä luukulla oli Eeron Suzuki-maasturi. Kun tuli Eeron vuoro kysäisi, näin kerrotaan vanhassa legendassa, tullimies leikkisästi, "ihan tosissaanko meinaatte tällä vehkeellä pärjätä noiden muiden kanssa?"
Rosellalla vietetyn yön jälkeen porhalsin Eerikin kotipihalle Tallinnassa ja kinusin pari leipäpalaa aamupalaksi. Aurinko porotti jo lämpimästi vaikka kello oli hädin tuskin seitsemän aamulla. "Kolmeakymmentä on luvattu lämpöä täksi päiväksi" ilmoitti Eerik. Juotavaa pitää sitten ostaa runsaasti mukaan. Matkalla Otepäähän ohitsemme ajoi n+1 kpl autoja fillarit katolla. Paikkakunnalla on samaan aikaan AS-kisan kanssa pyöräkilpailu. Toivottavasti järjestäjät ovat ottaneet tuon huomioon reittiä suunnitellessaan.
Lõuna-Marketissa Tarton lähistöllä vietimme lounastauon ja sieltä ostimme myös evästä, Otepäässä tankattiin auto. Kilpailukeskukseen saavuimme kolmisen tuntia Tallinnasta lähdön jälkeen. Lutsun pelloilla oli todella kuuma, mahtaakohan varaamamme neljä litraa vissyä ja lähes saman verran mainiota Fire Starter -energiajuomaa riittää koko kisaan?
Tuttuun tapaan kilpailun olivat värkänneet yhteistyössä Iljar Kabral ja Voldemar Tasa. Nyt oli kyseessä kombi-tyyppinen kisa, siis viiva- ja valikkosuunnistuksen yhdistelmä. Viivan osuus on huomattavan pieni, kontrolliaika yksi tunti. Valikkosuunnistuksen kolmen ja puolen tunnin kontrolliaika lähtee käyntiin kun tullaan viivasuunnistuksen kakkos-AKP:lle, johon viivasuunnistusosuus päättyy. Valikossa mittakaava on 1:25.000 ja karttoja on viisi kappaletta. Viivasuunnistusosuuden karttoja tarvitaan kilpailukeskukseen paluuseen kerrottiin ohjaajakokouksessa. Kun viimeinen puoli tuntia on menossa pitää olla tulossa kilpailukeskukseen tai ei välttämättä ehdi, kertoi ratamestari.
Ensimmäisen auton tehdessä lähtöä ihmetytti sport-ident-systeemin monimutkainen käyttö lähtöpaikalla. Aikaisemmin kortin nollaus on tehty järjestäjän toimesta etukäteen, nyt huhuiltiin kilpailijoita tekemään kolmivaiheista (!) systeemiä: ensin nollaus, sitten kontrollileimaus, sitten leimaus lähtöajalla.
Kolmivaiheinen startti sport-ident -systeemillä
Matkaan lähdetään siis hiukan myöhässä. No eipä hätää. Pyyntihän on perinteisesti löysä.
Lähtökilpi löydetty!
Osa paikallisista tarvitsi hiukan apua päästäkseen lähtöviivalta. Miten tuo ajoneuvon merkki ei yhtään ihmetytä?
Volkkarin käynnistys
Eeron tavoitteena on näyttää tullimiehelle epäilys vääräksi. "Tänään ollaan paras suomalaispari."
Lähtövuorossa Jarmo ja Jarkko.
Keli oli todella kirkas, mutta ei ongelmia Ollilla. Karttapöydän instrumenttiosastolta löytyy myös mustat lasit.
Ensimmäinen kontrolli oltiin nähty jo tullessa. Jos ei oltaisi nähty olisi tämäkin voinut jäädä huomaamatta.
Kisan eka kontrolli. Viivasuunnistuksen jälkeen kuljettajalla on aina kummallinen olo kun joutuu ajamaan katse suunnattuna tiukasti oikealle puolelle tietä.
Nyt taitaa käydä köpelösti totesin, kun ekalla AT:lla vartin ajon jälkeen oltiin nähty vain yksi muu kontrolli. Kahdesta oltiin ajettu näkemättä läpi. Kohta viiva päättyi tai oikeastaan viivasuunnistus päättyi, viivaa oli vielä ajamatta reilu puoli kilometriä kun tulimme kakkos-AKP:lle, jossa kerättiin viivasuunnistuksen kilpailukortti pois. Tästä alkoi valikkosuunnistus.
Ekalle kontrollipisteelle, helppo eli autoon näkyvä... eikä löydy. Viitisen minuuttia hukkaan ja harmistuneena poistuimme paikalta kohti seuraavaa pistettä. Tämä olikin helpommin löydettävissä ja eteenpäin. Miten nämä kartat oikein limittyvät toisiinsa ja missä on kilpailukeskus? No, ajetaan nyt vaikka tuonne ensin... ja kartan ulkopuolelle vievälle tielle. Pari kilometriä hutia ja takaisin. Ei todellakaan tunnu meidän päivältä. No, on meillä jo kolme rastia käyty kahdessakymmenessä minuutissa. Normaalisti pitäisi pystyä poimimaan tuossa ajassa viisi kuusi kontrollitunnusta, jotta voi pärjätä.
Kilpailukeskuksen sijainti ei ilmennyt valikkokartoista ja viivasuunnistusosuuden kartat oli jo paiskattu takapenkille. Intuitio peliin, kierretään vastapäivään. Huono valinta, tällä systeemillä kerättiin ensin lähimpää kilpailukeskusta olleet rastipisteet ja juututtiin vielä heti alkumatkasta ruuhkaan moottoripyörien mäennousukisan tienvarsipysäkkiin - joka oli juuri sillä hetkellä täysi kaaos (lähinnä yhden auton takia - tuumaakaan ei periksi).
Ruuhka reitillä syntyi vastaantulijan päätöksestä olla liikkumatta mihinkään ellei pääse eteenpäin. Alkutilanteessa tuossa autossa ei ollut edes kuljettajaa paikallaan...
Kisassa tutustuttiin tällä kerralla myös todella pieniin teihin. Tätä linjaa ei kuulema välttämättä pikkuautolla oltaisi ajettu elleivät Jarmo ja Jarkko olisi uraa siivonneet. Kontrollipisteelle oli tarkoitus mennä toista kautta ja tulla samaa tietä pois, mutta nyt sinne pääsee hienosti rajalinjaakin pitkin...
Rajalinja
Vaikean rastin hakuun arvottiin kuljettaja. Shortseissa oli taatusti kiva kahlata läpi nokkospuskan. Kiikarilla olisi tämänkin voinut poimia lähistön "päätieltä".
Kumpareen päällä keskellä peltoa
Välillä tuntui homma kulkevan kuten pitäisi, mutta loppumatkassa tuli vielä lisää kylmää vettä tupaan: aikaa oli vielä hiukan reilu tunti jäljellä kun eräältä vaikealta rastilta pois tullessamme osui oikea etupyörä syvään kuoppaan ja vetoakselin sisänivel päätti purkaantua. Tuttu TÖNKS-RÄNKS ja sitten nelivedolla loppumatka. Hosumalla parista helposta rastista ohi, takaisin ei enää ollut varaa kääntyä - ei ollut mitään tietoa siitä miten kaukana kilpailukeskus on. Isosta Eestin tiekartasta löytyi tie, jolla oltiin, pari kymmentä kilometriä olisi matkaa. Vielä viimeinen keskivaikea, eipä heti osunut silmiin vaan lopulta korpikuusen oksien alta pilkottava seiska osui silmiin.
Korpikuusen oksien alta löydettyä...
Ja sitten miljuunaa maaliin, tietysti yleisrajoituksen (90 km/h) mukaan. Maantiekartalta löytyi reitti helposti, vaan kuinkas sitten kävikään. Mäennousukisan (joka tietysti osui valitulle reitille) pahin ruuhka kyllä oli hellittänyt, mutta nyt piti väistellä ja odotella tienvarsipysäkistä lähteviä ja U-käännöksiä kapeissa väleissä tekeviä. Maaliin kyllä kerittiin ajoissa, vielä jäi seitsemän minuuttia aikaakin...
Eerik kertoi kisan jälkeen polven olleen kuluneella viikolla hiukan hellä. Minulla taas selkä. Ja kun autosta saatiin vetari rikki voidaan todeta matkassa olleen kolmen invalidin.
Tuloslaskenta oli vaihteeksi ruuhkainen, vaikka laskentaa tehtiin neljällä koneella. Tuloksen saaminen kesti tunnin jos toisenkin. No, ulkona oli kelpo sää otella aurinkoa. Pikkuhiljaa alkoi olla valmista, kolmantena roikkuu tuloksemme ja yksi enää puuttuu. No tietysti meidän eteen, sehän oli arvattavissa. Neljäs sija ei kuitenkaan ollut sähläämiseemme nähden huono saavutus. Parhaaksi suomalaispariksi ylsivät kuudenneksi sijoittuneet Tepi ja Olli, joten Tepi nousi sarjassa jo neljännelle sijalle. Eeron ja Raunon kohtaloksi koitui mäennousukisan aiheuttama ruuhka - maalissa minuutin liian myöhään ja tuloksena hylkäys.
Illaksi päästiin kuin päästiinkin Tallinnaan mielenkiintoisten jurnutusten kera, vielä olisi ehtinyt viimeisellä lautalla yli ja Saloon Jukolaankin. Eerik ystävällisesti tarjosi yöpaikan, joten muutaman virvokkeen kera käytiin kisa nopeasti läpi ja mietittiin mitä voitaisiin tehdä ensi kerralla paremmin. Aamuvarhaisella sitten A-terminaaliin ja Rosellaan, sormet ristissä Hesasta Lohjalle. Auto toimi moitteettomasti koko matkan kotiin asti. Vaihdelaatikon kiinnityskorvan täytyy olla rikki kun tuo vetari ei tahdo pysyä nipussa. Oliskohan jossain välissä aikaa tutkia tuota...
Pigilinn 2006-08-19
Lähes kaksi kuukautta sain pysyttyä pois Virosta. Ja taas etelään. Pigilinn-kilpailun järjesti RaudSõrmus eli samat veijarit, jotka vastasivat kauden avauskilpailusta. Eerikillä oli jälleen vapaa viikonloppu, joka päätettiin viettää pitkänä. Lähdimme matkaan Tallinnasta jo perjantai-iltana, tarkoitus oli majoittua kahdeksi yöksi erään kisakeskkuskaupungin kupeessa olleeseen Bed&Breakfast paikkaan. Kilpailun nimi, Pigilinn, juonsi juurensa kilpailukeskuksen kaupungin, Tõrvan, lempinimeen. Tõrva = terva, Pigilinn = pikikaupunki. Aurinko porotti lämpimästi ja matka sujui illalla juohevasti. Majapaikaksi saimme n. viiden neliön kokoisen leikkimökin, mutta piha-alueella oli upea kesäkeittiö ja upea puisto oli aivan vieressä.
Majapaikkamme.
Kuuntelimme hyvää rokkia autostereoista, hioimme kilpailustrategiaa ja nautimme iltapalaa sekä virvokkeita. Kello oli todella paljon kun siirryimme unten maille.
Stereotestin jälkeen tehtiin pari pientä säätöä
Nimestään huolimatta Bed&Breakfast ei sisältänytkään aamupalaa. Siispä käppäilimme puiston halki keskustaan etsimään kuppilaa, mistä saisi aamupalaa. Samalla tsekattiin kilpailukeskus, Tõrva kulttuurimaja.
Kilpailukeskus, tarkemmin: kolmas kerros...
Ensimmäinen auto starttaa tähän kilpailuun jo klo 12, joten eipä tässä liiemmälti luppoaikaa olekaan. Toisilla suomalaisilla taitaa olla tiukka päivä, ensin ajo Tallinnasta Tõrvaan (3 h) ja sitten neljä tuntia kuumaa kisaa päälle... Ja kohta alkoi kilpa-autoja valua paikkakunnan parhaan (tai ainoan) baarin ohitse Kulttuurimajalle päin. Myös nuorisoa alkoi valua kylälle, illalla on jotkut vaahto-disko-bileet jossain ihan lähietäisyydellä.
Ensimmäisenä reitille lähti tuttuun tapaan tuloslaskennan erikoismies Argo Vessmann. Kartat ovat näemmä taas isoja (A3) kooltaan.
Sopiikohan tuo karttta tuohon, eikun...
Meidän lähtöaikamme oli 12:18 ja neljä tuntia on kontrolliaika. Illaksi jää siis hyvää aikaa tutustua paikkakunnan lähiympäristöön.
Valmistautukaa lähtöön, aikaa vähän.
Heti alussa oli pientä hapuilua, vaihteeksi. Liekö edellisillanistujaiset vieneet parhaan terän. Asemat kuitenkin löytyivät, no, kohtuullisesti. Erittäin huonoa tuuria oli reitinvalinnassa: kartat olivat vuodelta yksi-ja-kaksi; sen lisäksi, että piti arpoa kartan mustista viivoista mikä on sähkölinja, mikä oja, mikä tilan raja ja mikä tie, piti myös veikata teiden osalta, että pääseeköhän tästä vielä läpi.
Yksi Pigilinnan neljästä kartasta
Ensimmäisen puolituntisen aikana olimme tehneet U-käännöksiä ja plan-B:hen siirtymisiä jo kourallisen, eikä tuolle tuntunut olevan loppua. Yhdelle rastille johti vain yksi tie vaikka kartan mukaan vaihtoehtoja piti olla kolme (ja niistä yritettiin ensin niitä kahta tukossa ollutta). Nyt on tehty läppärisuunnistajille elämä turhan helpoksi, GPS vilkuttaa että tässä ollaan ja uusimmat kartat on digitaalisena pohjalla. Kilpailukartoissa ei ole mitään vinkkiä siitä pääseekö läpi vai ei. Tai onko edes koko tietä enää olemassa: yhden pellon kulmassa (jossa piti mennä tie) oli eräskin kuljettaja auton katolla huhuilemassa metsään hävinnyttä kartturiaan... Yksi juoksulenkki tehtiin mekin "turhaan" ratamestarin hekotellessa ränsistyneen sillan kupeessa: jätimme auton ja juoksimme etsimään reilun puolen kilometrin päässä sillasta ollutta toista kontrollia, kun "uusi tie" olisi koukannut ihan parin sadan metrin päästä. Joopa joo, suunnistusta tosiaan.
Ränsistynyt silta. Ei tehnyt mieli yrittää yli joten juoksuksi...
Eikä riittänyt aina lenkkarit: saappaat olisi olleet ihan pätevät tällä purorastilla, uran reunoilla kun oli tiheä kasvillisuus. Onneksi kivet olivat sen verran kuivia että ei tullut molskahdusta.
Yksi useista purorasteista. Kilpi sijoitetaan tietysti niin, että pitää kulkea uoman pohjalla tunnuksen nähdäkseen. Kiusantekoa parhaimmillaan!
Karmeaa tökkimistä. Välillä saatiin kaksikin asemaa perätysten ilman ihmettelyä mutta se oli kyllä poikkeustilanne.
Pellon keskellä kasvoi kartan tekoaikaan puu, joka oli tämän kontrollin kiintopiste.
Maaliin saavuttuamme emme odottaneet kovin kummoista tulosta. Turhaan ajamiseen oli kulunut aikaa varmaan puoli tuntia ja hakemiseenkin oli vierähtänyt aivan törkeästi aikaa. Vaan vot, vaikeaa oli muillakin. Hakemistamme kontrolleista vain yksi (pakollinen, auts!) jäi löytymättä, joten kolmas sija napsahti. Palkinnot olivat eestiläiseen tyyliin runsaat ja muistopalkinto hieno.
Kolmanneksi sijoittuneiltakin voi hymynkare irrota...
Toisten suomalaisten paetessa kohti pohjoista jäimme tutkimaan lähiympäristöä. Aloitimme siitä kaukaisimmasta pisteestä, johon pakollinen vaikea kontrolli jäi. Asematunnus oli jo kerätty pois, mutta saimme vinkin missä taulu oli ollut. Ja siihen sitten Subarulla kiinni kantoon. Tunkilla kulma ylös ja puuta pyörän alle.
Reitillä kiinni kisan jälkeen...
Aivan lähistöltä (pari sataa metriä kontrollista) löytyi hiekkakansan asuntola, josta asukkaat olivat kaikonneet aikoja sitten.
Hiekkalinnan uumenissa...
Ja lisää maaporien jälkiä löytyi myös Helmen linnoituksen lähistöltä (tässä lähellä on muuten se Pori, josta kerroin eräässä 2005 raportissani).
Eerik poseeraa
Vaan sitten alkoi tulla nälkä, joten syömään ja suihkuun. Illanviettoon suunnistimme diskomöykän suuntaan. Aivan pilkkopimeän tien varrelta lähti poloinen polku metsän siimekseen ja siellä oli populaa aivan sairaasti. Pääsylippujakin myytiin, mutta olimme vähän myöhässä ja myyjille liian vikkeläjalkaisia; siispä kohta ihmettelimme pitkän tovin nuorison hytkyttelyä kaamean jumputuksen tahdissa vaahtoavalla tanssilavalla värivalojen vilkkuessa. Juhlakansan keski-ikä oli reilusti alle kaksikymmentä ja kotimaisista nuorille suunnatuista tapahtumista poiketen valvojia bongattiin vain muutama eikä pahoja edes örveltäjiä näkynyt - vaikka kaljanmyyntipisteitä oli tiheään tanssilavan ympärillä.
Vähän ennen puoltapäivää starttasimme kotimatkalle ja illansuussa saavuin Helsinkiin Nordic JetLinen matkassa. Tällä kerralla rajavartijaa ihmetytti Subarun lisävaloarsenaali, joten Subaru sivuun ja selitystä pari minuuttia. Tutut kuviot, tällä kertaa ei virkavallan edustajan tarvinnut soittaa mihinkään, selvitys hyväksyttiin mutinoitta, joten kiitoksia ja hyvää matkaa.
Kuusalu 2006-10-07
Jaanus Simm, mies 2005 kauden pisimmän AS-kisan takana, oli päättänyt tällä kerralla tehdä 190 km viivan sijasta valikkosuunnistuksen. Tähän lauantaihin olisi osunut toinenkin valikkosuunnistus, nimittäin Rogain. Kuusalussa järjestettiin tossusuunnistuksessa samalla idealla toiminut kisa, jossa joukkueittain juostaan rastien perässä puoli päivää. Suomalaisista autosuunnistajista Rogainiin olivat lähdössä Andrei Krüger ja Kukka Savolainen. Myös allekirjoittaneen osallistuminen tähän tapahtumaan oli enemmän kuin lähellä. Kukalle yritettiin kuluvalla viikolla läytää kuljettajaa illaksi, mutta sellaista ei tähän saumaan mistään löytynyt.
Reissuun lähtivät mukaan myös Taina ja Joona. Kuusalun pohjoispuolella majoituimme Kõlga mõis -nimiseen paikkaan perjantai-iltana, ja huonenaapureiksi tuli suomalaisia suunnistajia. Lauantaina aamupalan jälkeen seurasimme reput ja rinkat selässä ohi köpötteleviä urheilijoita. Ja kävimme bongaamassa lähistöltä Lohja -nimisen kylän.
Tuttu nimi, väärä maa...
Muut suomalaiset paitsi siis Andrei ovat tulossa kisakeskukseen enemmän tai vähemmän viime tipassa. Kilpailukeskus on tuttu Ujulan biljardisali Kuusalun keskustassa.
Eerik oli tullut paikalle hyvissä ajoin ja hän oli läsnä ohjaajakokouksessa. Pari vinkkiä saatiin ja toinen osoittautui kullan arvoiseksi. Olipa harmi, etteivät kaikki sitä tienneet... ;-)
Ensimmäinen A-luokkaa starttaa klo 18:00. Andreilla on pikkaisen kiire, majapaikalle on matkaa tuollaiset kymmenen kilometriä ja Rogain päättyy klo 17:30. Jos ajatteli seitsemän ja puolen tunnin hölkkäämisen jälkeen suihkussakin käydä niin...
Kohta kuutta ennen tupsahtivat suomalaiskilpakumppanit tapahtumien keskipisteeseen. Eerik briiffasi lyhyesti: karttoja on viisi, ne ovat nelivärisiä ja niistä yksi on "master"-kartta, johon on merkitty kaikki kontrollit + miten kilpailukartat siihen liittyvät. Kontrollipisteitä on 99, joista pakollisia on neljä; kontrolliaika on neljä tuntia. Kilpailukarttojen mittakaavat ovat 1:20.000 ja 1:10.000.
Jarkko saapui paikalle yksin ja omalla Corollallaan. Oli kuulema kuski sairastunut enemmän tai vähemmän vakavasti. Matkaan oli kuitenkin lähdettävä koskapa lippuja ei saanut lunastettua takaisin. Hmm, nyt on kaksi suomalaista ilman kaveria ja autokin on, eli soitapa äkkiä Kukalle, että valmistautuu sittenkin illan kisaan...
Starttasimme reitille klo 18:14 kun oli vielä hiukan hämärää. Olin lainannut Kujalalta jälleen suunnistuksen otsalampun, joten heijastavien taulujen ei luulisi olevan ongelma. Eerikin ohjaajakokouksessa saama tieto oli se, että kilpailukortin alareunassa on neliörastien (eli niiden vaikeiden rastien) kohdalla vinkki ja yksi neliöistä ei ole asematunnus vaan infotaulu, jossa kerrotaan rastin paikka - sen voi siis löytää vain vinkin avulla!
Aloitimme siirtymällä kaukaisimmalle kartalle ja vaikeimpiin rastipisteisiin. Kilpailukortin vinkkien avulla osa niistä oli helppoakin helpompi löytää ja asematunnus oli aina tarkasti karttaan merkityssä paikassa. Voi sitä löytämisen riemua, jos viimeksi puolessa tunnissa oltiin saatu pari tunnusta mukaan, oli nyt aivan toinen meininki. Puolessatoista tunnissa oltiin kerätty jo yksi kartta kokonaan "tyhjäksi", runsas parikymmentä rastia. Ei taida montaa jäädä tänään käymättä.
Tekemämme strateginen päätös aloittaa kaukaa oli sikäli hyvä, että saimme tehdä aivan omaa suoritusta. Vain yksi toinen auto oltiin nähty ensimmäisen parin tunnin aikana. Toisaalta, olimme ensimmäiset rasteilla eli jälkiä ei ollut, mutta eipä niitä tänäään tarvittukaan.
Kun kisaa oli takana kolme tuntia oli aika lähteä kohti kilpailukeskusta. Siinä keskuksen lähellä on yksi entinen neuvostoaikainen rakettipesä, johon on ripoteltu reilu kourallinen asemia lähekkäin, sitä ei siis missään tapauksessa saa missata. Ja siinä rakettipesälle mennessä on myös kolme lähekkäin olevaa helppoa asemaa, tosin niihin täytyy tehdä parin kilometrin hakulenkki. Poimitaan tästä matkan varrelta kuitenkin kontrollit samaan syssyyn, jätetään ne kolme helppoa varmuuden vuoksi väliin. Rakettiasemalle päästessämme aikaa oli vielä reilu vartti. Kilpailukeskukseen on pari kilometriä eli viittä vaille pitää olla menossa pois.
Yksi kontrolli oli vähän muita tiukemmassa vaan hyvissä ajoin olimme kilpailukeskuksessa klo 22:07. Seitsemän minuuttia jäi aikaa eli ne kolme helppoa siitä parin kilsan päästäkin oltaisiin keritty hakea... mutta turhaa se olisi ollut, sen verran ylivoimainen voitto napsahti tästä kisasta. 43 pistettä perässämme olivat kisan kakkoseksi sijoittuneet Tepi ja Jukka. Peli olisi ollut paljon tiukempi, mikäli Jukka olisi tiennyt niistä vinkeistä. Löytämätön paikka eli infotaulun vinkki oli syönyt kymmenen minuuttia arvokasta aikaa...
Sarjan voitto ei ole aivan 100% selviö, Tõnut Kraut ja Lepp voivat pestä meidät voittamalla loput jäljellä olevat osakilpailut, lisäksi meidän pitää epäonnistua molemmissa. Jännitys siis säilyy, koska tuo seuraava osakilpailu jää ainakin allekirjoittaneelta väliin Tanskan NEZ-kilpailun takia.
Sunnuntain aamupalalla saimme juttuseuraksi Rogainissa mukana olleen suunnistajaperheen, jonka varsinkin nuorimmaiset osoittivat suunnatonta kiinnostusta autosuunnistusta ja nimenomaan valikkotyyppistä virolaisautosuunnistusta kohtaan. Haasteeksi tuli seuraava valikkokisa, josta valitettavasti vielä ei ole tietoa. Mutta suomalaiseen viivasuunnistukseen pääsee kyllä tutustumaan vaikkapa harjoitusajoissa ensi keväänä, tervetuloa vaan...
Fox Forcen edustajat tupsahtivat sitten Syyseksytykseen C-luokkaan Volvollaan. Me mitään harjoitusajoja tarvita...
Ja sitten oli taas hetki aikaa kierrellä kuvaamassa paikkoja.
Infotaulu, vinkki: asema on elukiven takana.
Kartan neliö oli risteyksessä oikealle P-merkistä, elukivi on kohde nro 1 ja matkaa sinne oli reilu sata metriä metsäpolkua pitkin.
Rakettipesä oli allekirjoittaneen suosikki. Jo kisaa ajaessa tänne sommitteli suomalaistyyppistä viivaa...
... ja tuostakin pääsee komeasti...
Vinkki: punaiset marjat. Oli muuten pirullisia nuo pyöreät kivet yön pimeydessä. Ja noita pihlajapuita oli sitten muutama muukin.
Tämä ei olisi vinkkiä kaivannutkaan, neliö oli rannassa ja juuri siinä kohdassa oli maastossa raput. Vinkki: rappujen alla ;-)
Tämä taas ei juuri vinkillä helpottunut: puun takana. Minkä puun? Neliön keskelle osuivat juurikin kaikki (4) kuvan keskellä näkyvät puut riittävällä tarkkudella.
Kuukulgur 2006-12-02
Lumimyräkkä sotki Viron kalenterin: alunperin neljännestä marraskuuta 18.11. ajettavaksi siirretty Mürkin veljesten kilpailu peruuntui kun ei reittiä pystynytkään ajamaan läpi kisaa edeltävänä viikonloppuna. Lunta oli tullut parikymmentä senttiä. Ei vielä ollut tiedossa miten lumi vaikuttaa joulukuun toisena päivänä ajettavaan kauden päätöskilpailuun.
Toiseksi viimeisen kilpailun peruuntuminen varmisti meille sarjan voiton. Viimeiseen kilpailuun kuitenkin lähdetään tosissaan taistelemaan osakilpailuvoitosta. Kyseessä on muuten kauden ainoa viivasuunnistuskilpailu! Suomalaisautokuntia on mukana seitsemän, eripareja kaksi. Siis varsinainen Suomi-Viro -maaottelu. Kilpailukeskus Nelijärven lomakeskus on Aegviidu-nimisen tuppukylän takana reilun 60 km:n päässä Tallinnasta. Aivan Harjumaan rajalla ja suurin piirtein keskellä ei-mitään. Saavuin perheen kera perjantaina paikalle, jotta ehdin kunnolla orientoitumaan ympäristöön tms. höpö-höpöä.
Kilpailun ratamestari Tõnu Kraut on itsekin mestaruussarjassa hyvällä sijoituksella vaikka onkin järjestämässä jo toista kilpailuaan tänä vuonna. Kuukulgur on kisan nimi, koska on melkein täysi kuu ja silloin kun Tõnu itse oli ajamassa reittiä ensimmäistä kertaa oli maassa reilusti lunta ja kuu paistoi.
Ohjaajakokouksessa käytiin lyhyesti läpi viivasuunnistuksen pääkohdat ja kilpailun erikoisuudet. Luvassa on 168 km viivaa ja seitsemän aikatarkastusasemaa. Mittakaavat ovat "normaalit": 1:10.000, 1:15.000, 1:20.000, 1:25.000 ja 1:30.000. Kontrolliaika on viisi tuntia ja se on tiukka. Ajanotto minuutin tarkkuudella. Asematunnuksen saa ruksata, jolloin se ei rankaise ylimääräisenä. Aikatarkastusasemalla kannattaa yliviivata loppujakson tyhjät ruudut. Aikatarkastusasemalla ei saa tarpeettomasti viivytellä. Ajakaa rauhallisesti. Karttoja on kaksitoista ja ne kaikki annetaan lähdössä. Käytössä myös hevosenkenkiä ja ne toimivat täsmälleen kuten Suomessa.
"Lähtöpiste tulee väärälle puolelle tietä"
Ja ensimmäinen lähti matkaan klo 16:00 kun oli jo täysin pimeää. Keli oli hiukan kostea muttei kuitenkaan satanut, vielä. Suomalaista suurin osa on tulossa Rosellalla eli viime tipassa. Laiva oli kuin kruunuksi puolisen tuntia myöhässä eli saapui Tallinnaan klo 16:00. Järjestäjät olivat laatineet lähteluettelon siten, että kaikki ehtivät mukaan.
Audi ja Venniva Militar lähtöviivalla.
Me saimme lähtöluvan klo 16:32. Pyynti 41 km/h vaikutti paperilla aika hyvältä, mutta reitti kulki isolla tiellä josta ei pahemmin poikettu mihinkään. Siis hissuteltiin eteenpäin. Aegviidun läpi kohti Kuusalua ja nopeuspyynti nousi 56:een. Muuten hyvä, mutta yleisrajoitus on 90 km/h ja pysytään isolla tiellä. Paikalliset kaahasivat ohitsemme kun ajelimme hissukseen reittiä eteenpäin ja pian saavuimme ensimmäiselle AKP:lle. SportIdent-leimaus, jakson tyhjien ruutujen yliviivaus, lähtöajan laskenta ja aikalaskuri kuntoon ja liikkeelle. Joitakin edellämme lähteneitä saatiin kiinni ja päästiin ohikin, mutta kohta oli pidettävä taukoa, koska ennakkoa oli tulossa liikaa. Syötin kartoista nopeuspyyynnit st-pilotin muistiin ja hämmästelin kisan pituutta: vaihtopisteitä on vain 11 ja pituutta kisalla 168 km! No, nopeus sentään muuttuu vähän useammin.
Reitti vei vääjäämättä kohti Kuusalua, jonka mäntymetsän pikkuteillä pöristely on aina ollut suuri nautinto. Uraa kulkee ristiin-rastiin ja ne ovat pääosin hyväkuntoisia ja erittäin mukavia ajaa. Valitettavasti tällä(kin) kerralla liian löysä nopeuspyynti pilasi suurimman nautinnon, taukoa sai pitää vähän väliä ja jos jossain peruutti niin seuraavalla suoralla sai menetetyn ajan kiinni. Ei tämä silti tarkoittanut etteikö olisi ollut kivaa!
Kartalla seitsemän, reilun kahden tunnin ajon jälkeen ja jokseenkin kisan puolivälissä oli tauko. Se oli toteutettu niin, että valtatiellä (90 km/h rajoitus) oli pyynti pari kilometriä 16 km/h ja ilmoitus "ei aikatarkastusta". Ja siihen väliin hukkasimme yhden aseman: Virossa valtateillä ei käännytä vasempaan vaan tehdään U-käännös määritetyssä paikassa risteyksen jälkeen ja palataan takaisin päin. No, tuossa käännöksessä oli kontrolli "1", jonka näkivät vain Jukka, Jarkko ja yksi paikallinen.
Sen sijaan tauolta poistuttaessa näimme kyllä kontrollin. Heijastin ja pimeä on ihan kelpo yhdistelmä, asemia ei ollut vaikea nähdä tällä kerralla.
Olimme kartalla kahdeksan kun puhelimeni soi. Kukka ja Eero ilmoittivat, että auto on rikki ja kyselivät jotta mitäs nyt. Annoin heille ratamestarin numeron ja pyysin soittamaan uudestaan jos eivät saa häneltä apua. Niin, Virossa puhelimen käyttö kilpailun aikana ei ole kielletty.
Kartta yhdeksän tarjosi pientä eksotiikkaa kun kartasta hävisivät kiintopisteet. Pelkällä reittiviivalla ajettiin vajaa kymmenen kilometriä 15.000 kartalla, mutta vaihtoehdot olivat kovin helppoja ja pyynti tieolosuhteisiin nähden pieni 42 km/h. Kiintopisteitä ei saatu kymppikartallekaan vaan jatkettiin hevosenkengillä, mittakaavana tosin tutumpi 1:20.000. Helpot lenkit ja löysä pyynti, ei ongelmia meille.
Vielä kartalle 11 oli tipautettu pieni eksotiikkapläjäys: 1:25.000 kartan viivasta pieni osa oli esitetty ilmakuvaan piirretyssä suurennoksessa.
Viimeinen AKP ja maali häämötti. Ennakkoa tuli viisi minuuttia ilmoitti toinen ratamestari saavuttuamme maaliin. Ei voi olla ihmettelimme, mutta niin vain oltiin ennakossa. Joka jaksolla yksi minuutti, yhteensä kahdeksan aikapistettä. Ja puuttuvasta viisi lisää, siis tulos 13. Sauna on lämpimänä siis sinne.
Sauna ei ollut lämpimänä vaan kuumana. Lauteilla pystyi istumaan vain kylmässä vedessä kastellun pyyhkeen päällä ja silloinkin vain hetken. Mittari oli pitkän matkaa ohi 120... Vilvoittelu Purgatsijärvessä ja hetkeksi takaisin saunaan, sitten kilpailukeskukseen. Keulilla ollaan, Jarkko pisteen päässä takanamme. Nimimiehet laskettu, jes, onko nyt kausi sittenkin päättynyt parhaalla mahdollisella tavalla!
| 
|
Meidän ja ratamestarin näkemys oikeasta rivistä poikkesi tasan yhdessä kohdassa.
Tulosten laskeminen vei tällä kerralla yllättävän pitkään, tosin, samalla laskettiin sarjapisteet. Kilpailun palkintojenjaon jälkeen jaettiin sarjapalkinnotkin. Mitalit ja kunniakirjat mukanamme poistuimme mökille palaamaan jälkipeliä.
Sarja- ja osakilpailuvoittajat