Lähes koko kesä kierreltiin ympäriinsä, kuljeskeltiin Länsi-Uusimaalaisia ajouria GPS-laite taskussa, kyseltiin lupia, raivattiin kulku-urilla olevia kiviä, oksia ja kantoja ja lapioitiin pahimpia röykkyjä tasaisiksi (jäi niitä silti paljon kilpailijoillekin koettavaksi). Myös OCAD on otettiin haltuun, karttavastaava Jukka Lahtinen piirteli loppukesästä karttoja iltakaudet. Lopullisiin reittipiirroksiin eivät kuitenkaan ihan kaikki piirretyt urat mahtuneet...

Reittisuunnitelmallamme vaikutti olevan pituutta noin 170 kilometriä kun teemakarttaa hypisteltiin, joten tiesimme että ihan parin tunnin puuhastelusta ei ole kyse. Päätimme aloittaa kilpailun jo klo 15:00, jottei ihan koko yötä menisi kilpaillessa. Reitin pituus oli lopulta 185 kilometriä. Pääjoukko saapui reitiltä maaliin heti puolen yön jälkeen. Tulosten laskemisessa kestikin taas kauan: 34 AT-asemaa oli meille uusi ennätys. Emit-kisoihin tehty As2008-tuloslaskentaohjelma nosti kädet pystyyn kolmanneksi viimeisen jakson kohdalla mutta me emme: vanha kunnon taulukkolaskentaräpellys esiin ja viilaamaan. Mallikortit, -kartat ja tuloslaskentaohjelma saatiin valmiiksi juuri ensimmäisen kilpailijan saapuessa maaliin yhdentoista nurkilla.

Tuosta tuloslaskennan hitaudesta on muutama kaveri ihmetellyt sivulauseissa. Kaikki kilpailijat tulivat maaliin puolentoista tunnin aikaikkunassa (23:25:57 - 0:50:13). 17 kilpailukorttia. Onko sitten joku ihme, että tulokset ovat "vasta" 2:34 valmiina. Pikemminkin on pieni ihme, että noinkin nopeasti selvittiin. Numeroita ja pilkkua hakattiin kahteen koneeseen 1013 x 6 + 490 x 5 = 8528 kpl. Jos syöttö sujuu virheettä ja tulee kaksi lyöntiä sekunnissa työssä menee lähes tunti ja vartti. Ja ne numerot pitää kuitenkin poimia korteista ja emit-kuiteista. Toisalta, virhelöntejähän ainkaan mnä entee.

Lohjan UA:n autosuunnistuskilpailuissa on usein jäänyt jollekulle jotain hampaankoloon ja kaikille jotain parannettavaa ensi kertaa ajatellen. Tällä kerralla napina alkoi jo hyvissä ajoin ennen kilpailua kun kutsussa kerrottiin tulossa olevan myös SRT-asemia. Lajiryhmä sai ihan tarpeettomasti lokaa päällensä vaikka keskustelupalstalle ilmestyi myös suoranaisia helmiäisiä mitä sarkasmiin tulee... Eihän suunnistus nyt kuulu autosuunnistukseen, ei ainakaan arvokilpailuun... Emitin käyttö ja jaksokohtainen kortti tuntui olevan myös joillekin punainen vaate: odottamastamme 50:stä autokunnasta lähtöviivalle asti saatiin vain 40. Lajiryhmän kanssa pääsimme kompromissiin, että SRT-asemia jätetään kilpailun ensimmäiselle jaksolle tutustumista varten mutta niistä ei rangaista. Nettikirjoittelun perusteella ainakin yhdelle autokunnalle olisi ollut tilaisuus ensimmäistä kertaa tutustua tähän omituisuuteen (joka on lohjalaisessa autosuunnistuksessa ollut arkipäivää lähes kymmenen vuotta). Nippelitietona kerrottakoon, että noin neljäsosa tuloksen saaneista ei vaivautunut ensimmäisen jakson SRT-asemia korttiin kirjaamaan. Toisaalta, toisena nippelitietona taukopaikalta kuultuna useampi kuin yksi olisi SRT-asemia mielellään matkanvarrella poiminut.

Kilpailu oli pitkä, sen ihanneaika oli tasan kuusi tuntia. Alkuun pieni lämmittely lähes uima-altaaksi muuttuneessa sorakuopassa. Tuon jakson reitti oli noin kolmasosa alkuperäisestä viivasta ja viimeisin versio valmistui kilpailupäivänä kolme tuntia ennen ensimmäisen kilpailijan lähtöä reitille... Sitten teollisuuspilaa ratamestarin työpaikan takapihalla... Pitkästä aikaa päästiin myös raviradalle (jee!). GPS:n avulla paikkaa piinanneet muotovirheet oli saatu paikallistettua ja korjattua - vaikka takkuista oli meno tällä kerralla esitetyllä sahanteräviivalla. Tästä oli tarkoitus ajaa mukava maatieajelu SRT-asemia poimien mutta ne SRT:t jäivät nyt pois. Jakson päässä ajettiin pikis-tyyppinen pätkä savisella soratiellä, jossa mm. eräs suomalainen rallin MM-mies on nuorempana harjoitellut. Viikon jatkuneet rankkasateet olivat täälläkin syöneet ikäviä uria reitille. Tauko I vietettiin 51:n huoltoasemalla ja sitten Inkoon hiilivoimalaitoksen entiseen parakkikylään. Paikalla ajettiin läpiajotyyppisesti pari jaksoa ja sitten matkattiin kohti pohjoista. Mukavien metsäautoteiden kautta jatkettiin kisan Tauko II:een Mustiolle. Tästä sitten kisa vaikeutui tuntuvasti. Taukoa seurannut VR:n vanha varikkoalue osoittautui yllättävän hankalaksi, vaikka täälläkin leikkuri teki isolla kädellä editointia reitin kokonaispituuden selvittyä (lähes 200 km). Kalkkilouhos Mustiolla on aina yhtä vaikea, sieltä mukavien pikkuteiden kautta Gustavsbergin sorakuoppaan ja siitä taas metsäautoteille. Kohta oltiinkin loppuhuipennusta vaille. Kalkkipetteri. Pyyntinä 28 km/h ja 18 minuuttia. Kahdeksan ja puoli kilometriä viivaa. Tämä jakso syntyi kisan viimeisenä ja sen piti olla vain loppujäähdyttely. Mutta kuinkas kävi, aikaa ainakin paloi. Sitten enää SRT-jakso maaliin... paitsi että niitä SRT-asemia ei pitänyt käyttää. Ei väkisin, sano. Helpotti vähän meidän työtäkin kun ei tarvinnut sateessa viritellä mokomia.

Kisaviikon jatkuvat sateet pitivät meitä varuillaan, onneksi vain yksi pikkutie oli mennyt läpipääsemättömään kuntoon ja reitti jouduttiin siirtämään asfalttitielle. Reitillä oli oikeastaan kaikkea mahdollista paitsi ei "palauttavaa" miehitettyä reittiä. Vaikka monet "vanhan kunnon autosuunnistuksen ystävät" pitävät kovasti noista peruuttavista asemista, me halusimme tarjota juohevaa eteenpäin menemistä. Välillä nyplättiin pikkutarkkaa ja pientä, kyllä, mutta sekin kuuluu lajiin. Vekslata ei tarvinnut jos osui oikeaan ränniin oikeassa suunnassa. Reitti oli kokonaisuudessaan mitattu Justyllä kaksivedolla ajaen, alla tavalliset, loppuunajetut kesärenkaat.

Kiitoksia kaikille osanottajille, talkoissa mukana olleille asemamiehille sekä tietysti myötämielisille vastuuhenkilöille ja maanomistajille.

Kari Mamia, ratamestari

Päivitykset

• 2008-10-06 lisätty kuvituksia: kilpureita, rt-värikartat sekä alkuperäinen jakso 2.
• 2008-10-06 asemakohtaiset tulokset julkaistu
• 2008-10-05 tulosluettelot julkaistu
• 2008-09-29 lähtöluettelo julkaistu
• 2008-09-24 lisämääräys 1: SRT-ohje päivitetty
• 2008-09-13 kotisivu avattu ja kutsu julkaistu