Sunnuntaisarjan 2. osakilpailu

2008-05-04


Aloitussivulle . Sunnuntaisarja 2008 . Tulosarkisto

Kuvituksia nappaili Taina Mamia. Parempilaatuisia kuvia voisi hyvinkin saada paperille asti jos joku tahtoo... Ja tässä on - tuttuun tyyliin - vain osa otoksista.


Valvoja tarkkailupaikalla eli kolmosjaksolla. Tästä on hyvä katsella, näkee kaikki kilvet ja aurinko paistaa sopivasta suunnasta.


Ensimmäisenä saapui kuudentena reitille lähtenyt konkariluokan Joonas Zweyberg - Kari Juhonen.


AgriMarketin väreissä kurvaillut Jari Saaristo oli hihasta repimällä vedetty väkisin kokeilemaan autosuunnistusta. Kartturiksi suostui Niklas-poika. Vauhti oli kohdallaan mutta tarkkuutta olisi voinut olla pikkasen enemmän mukana. Kuitenkin: hauskaa oli ja kokemusta rikkaampana päästiin kotimatkalle.


Lohjanjärven Yöseikkailusta tuttu Leena Lepistö antoi tällä kertaa opetuksen "äijälleen". Ei se kartan lukeminen ihan helppoa olekaan. Ensi kerralla kuulema taas toisinpäin.


Sunnuntaisarjan vakiovieraat, Mika ja Pasi Olin.


Hmm. kummallakohan kierroksella tuo reitti 10 tulee mukaan?


Valikkoseikkailussa ei mennyt ihan putkeen mutta sitäkin varmemmin viivalla. Ylivoimainen luokkavoitto vaikka miehitettyä AT:ta ennen tulikin turhaan seistyä minuuttitolkulla kisan ainoalla keskinopeusajovälillä... Mikko Syrjä ja Jaana Marjoniemi ovat hyvissä asemissa ennen sarjan päätöskisaa.


Lahtisen Vesa saa kerrankin komentaa äiti-Maaritia. "Etkö sinä luota minuun?"


Mitä pienet edellä...


Lisää Lahtisia: Saku käskee isä-Jukkaa. Vai oliko Sakulla sittenkin karttatelineen virka, mene ja tiedä... Konkariluokassa tämä pari on nyt kuitenkin sarjakärjessä tasapistein Jyväskylän Jaripari Willner-Vuorisen kanssa.


Sunnuntaisarjan vakiovieraita tässäkin. Niklas Sillander komentaa isoäitiään Riitta Linnaa ja äiti opiskelee lajin saloja takapenkillä.


Suut messingillä!


Esko Rasin vaki-kuljettaja estyi lähtemästä mukaan, joten suunnitelma-B kehiin ja taas uusi nimi Sunnuntaisarjan arkistoihin eli kuljettajan paikalla Pasi Kottonen.


Ja sitten pientä äksidentinpoikasta ilmassa. Mahtaako mahtua?


Tarkkasilmäinen kenties pystyy tekemään johtopäätöksiä kuormalavojen asennosta. Joka tapauksessa esimerkillistä toimintaa: kun jotain rikkoo niin se myös korjataan.


Edellä nähty RT25 oli kisan eniten hukattu tarkastusasema. Yhdeksästä lähteneestä sen löysi vain kolme paria. Sama tosin kävi tästä parisen sataa metriä myöhemmin RT:n 56 kanssa ja hetkeä aiemmin RT07... "Valvoja" tiesi missä kytätä: tälle kuvalle jäi kisassa eniten kilpiä mutta paljon niitä siinä olikin.