PP-auto-Sunnuntaisarja 2006


Aloitussivulle . Sunnuntaisarja-sivulle . Sunnuntaisarja 2006

PP-auto-Sunnuntaisarjan kolmas ja viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina 9.4. Lohjan UA:n komennuksessa. Lähtöpaikkana oli Esso Kittfall valtatie 25:n varressa. Ratamestarina toiminut Rolf Sjöberg oli kypsytellyt koitosta pari kuukautta(!), lupia oli kysytty kaikkiaan reilu viitisenkymmentä; vain yksi kielsi alueen käytön vilkkaaseen käyttöön vedoten - kisapäivänä kyseinen alue oli ainakin RT-asemia lähistölle vietäessä hautausmaatakin hiljaisempi...

Vaativuustaso nousi vielä edellisestä ja kilpailijat totesivatkin tapahtuman lähes kansalliseksi kilpailuksi. E-luokan reitin vaikeusaste oli kevyesti kansallista C-luokkaa. Lähes kaksituntisen reitin varrelle mahtui kaikkea mahdollista: kovapohjaisia teollisuusalueita, vähän vähemmän kovapohjaisia pikkuteitä ja huikea lumi/jää/lätäkkömonttu. SRT-asemia bongattiin sekä siirtymillä että pyörityksessä. Sarjan voiton jo varmistaneet Marketta Hormia - Juha Muttilainen ajoivat tällä kerralla "toisin päin" ja tulos oli ihan yhtä vakuuttavaa kuin ennenkin. Edelle kiilasi vain sarjan ulkopuolella autosuunnistusuraa isänsä opastuksella aloitteleva Olli Kiikkilä. Edellisessä osakilpailussa paluun tehneet, muutaman välivuoden pitäneet Laitaojat jäivät kolmanneksi varmistaen samalla sarjan kakkospaikan. Sarjakolmoseksi ajoivat ihan oikeat ensikertalaiset Anssi ja Tony Kärki.

H-luokassa oli pitkästä aikaa lähtijöitä niin runsaasti, että viimeiseksi jääneelle parille ei riittänyt sarjapisteitä jaettavaksi. Reitin vaativuustaso oli jotain kansallisen B:n ja A:n välimaastosta. Pyörityksissä kiemurreltiin hyvillä pohjilla rehellisillä kartoilla pitkään ja hartaasti; tarkkoja RT-asemia riitti. Parhaasta suorituksesta vastasi jälleen ei-niin-perinteinen AS-pari eli isä ja tytär Heino. Vasta viisivuotiaalla kartturilla intoa riittää vaikka tälläkin kerralla taisi Jarkko hoitaa molempia tehtäviä. Tässä kuittaantui myös Sunnuntaisarjan voitto. Janne Siikonen ja Teemu Virtanen sijoittuivat hienosti osakilpailussa toiseksi jättäen sarjakärkeä hätyytelleet Mika Lahtisen ja Jyrki Kujalan kolmanneksi. Mika ja Jykä jäivät myös sarjassa pronssille, sarjan kakkospalkinnon pokkasivat nyt neljänneksi jääneet Juseliukset Hannu ja Mika.

Konkareiden tanskalaistyyppistä reitinmäärittelyä lähti tavaamaan vain neljä paria. Tanskan NEZ-kisa siirtyi syksyyn, joten PM-konkareita ei kiinnostanutkaan lähteä harjoittelemaan. Radan laatineen Kari Mamian mukaan reitinsuunnitteluun käytetyt työtunnit eivät mene hukkaan vaan ne realisoidaan Tanskan NEZ-kisassa syksyllä... Parhaasta suorituksesta vastasi HyUA/VaToSUA-pari Eero Suonranta-Arto Mattila. Ja edellisten luokkien tapaan viimeisen osakilpailun voitolla varmistui myös sarjan kulta. Tiukan vastuksen antoivat forssalaiset Arto Taponen-Kalevi Kaija. Tässä osakilpailussa kolmanneksi jääminen tarkoitti sarjahopeaa. Sarjapronssille ajoi tässä osakilpailussa H-luokkaan takaisin siirtynyt Salo/Naantali-pari Eero Mäki-Tulokas - Rauno Ojala. Kisan kolmanneksi sijoittuivat NaSU:n Timo Mäkelä ja Esa Tuokko.


Viimeksi päivitetty 2006-06-06