Sunnuntaisarja 2002

2. osakilpailu 7.4., järj. AL-Lohja+LohUA

Sarja jatkui 7.4. klo 14 Lohjalla. Pääratamestari Jukka Lahtinen teki päätähuimaavan urakan laatiessaan vaikeat reitit kaikille luokille. Valvojan tittelillä kisanteossa mukana häärinyt Kari Mamiakin osallistui reitti- ja toimistotyösavottaan omilta remonttikiireiltään ja siitä huolimatta saatiin kisa ajettavaan kuntoon sopivasti (lähes puoli tuntia) ennen kilpailun alkua.

Valvojan kommentti ennen kisaa konkareiden reitistä oli "Konkareiden tanskalainen ei liene ylitsepääsemättömän hankala, mutta vaikealta se näyttää." Ja juuri sitähän se oli. Viime hetken viilauksissa ensimmäisellä karttasivulta hävinnyt mittakaavamerkintä aiheutti alkuun hämmennystä, mutta ilahduttavan ripeästi reitillä kukin eteni. Maaliin saavuttiin lähes jonomuodostelmassa.

"Yllättävää" oli aloittelijoiden ja harrastajien reitin vaikeus. Eihän sen näin pitänyt olla...

Myönnettäköön, että vauhtisokeus yllätti kisaa tehdessä. Toivottavasti kokemuksesta kuitenkin jäi muistoja myös niille pareille, jotka ihka ensi kertaa lajia kokeilleena päättivät jättää touhun itseään hullummille.

Aloittelijaluokan voittoon ajoi Lohjan Urheiluautoilijoiden pari Jarmo Mäkinen/Jouko Saarinen. Jouko pitkän linjan suunnistusmiehenä navigoi tarkasti ja nopeasti reitin läpi, joten Mäkisen Jarmolla oli helppo työ käskeä ajokkia. Sarjapisteet menivät mukavasti sekaisin kun toiseksi ajoi nyt Lohjalla ensimmäistä kertaa autosuunnistanut, syksyllä 2001 harrastuksen aloittanut pari Janne Siikonen-Kati Siikonen.

Harrastajaluokan voiton keräsi ylivoimaiseen tapaan edellisessä osakilpailussa konkareiden ruotsalaista reitinmäärittelyä huonolla menestyksellä (keskeytys) kokeillut AS-pari Arja Uusimäki Mikko Uusimäki. Myös H-luokassa sijoitukset ovat sarjakärjessä mukavasti ristissä.

Konkareiden tanskalaistyylisen reitin voitti niin ikään ylivoimaiseen tapaan Pasi Kekkonen-Matti Muttilainen. Edellisen osakilpailun voittanut Sjöberg/Salonen jätettiin armotta toiseksi.

Tulosluettelo

LkSijKuskiKartturiSeura(t)TulosSp
E1Jarmo MäkinenJouko SaarinenLohUA243516
E2Janne SiikonenKati Siikonen??/??321614
E3Tommi PentikäinenJaakko Ypyä??/??447413
E4Mikko MononenNiko Rapelo??/??471512
E5Jarmo MaijalaAntti UusimäkiLopUA562211
E6Roland MalmMichael BussmanE-TMK/UA /Rufak583910
E7Stefan MalmJonas LundenRufak64909
E8Jani LaitaojaSeppo Laitaoja??/??74748
E9Börje SkogbergGöran TverinRufak111467
E10Juha NurmelaJouni Ronni??/??123376
E11Jouko RandellKenneth Saarinen??/??130005
-
H1Arja UusimäkiMikko UusimäkiLopUA294416
H2Åke MetherJari FröblomNuUA/HyUA478014
H3Gösta KambergKari JuhonenFinnAK/ElisanAK711713
H4Vesa SarjaEero ViljakainenHyUA1129112
HPasi KatajainenJouni HakkarainenElisanAKper
HTero KippiläKimmo TalikkaTHU-Teamper
-
K1Pasi KekkonenMatti MuttilainenUFAK784316
K2Rolf SjöbergHeli SalonenLohUA/RiiUA874914
K3Rauno OjalaAri UotilaNaSU/KiikoiAS883113
K4Esa TuokkoRauli JalonenMynUA/NaSU898412
K5Rolf FelinStefan FelinUFAK999711
K6Hannu JuseliusMika JuseliusTHU-Team1307210
K7Sami HeinonenTimo LeppäkorpiPSAS148349
K8Ari HalmelaJari WikströmHyrUA/VääUA153428
K9Henry LindstenMarkku MetsoAGA160167


Takaisin Sunnuntaisarja-arkiston pääsivulle