Sunnuntaisarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Karjalla 19.5. E- ja H-luokkien kolmevarttinen harjoitusajo tarjosi mukavaa purtavaa tiiviissä paketissa. Erikoisuutena myös E- ja H-luokilla kokeiltiin 1:2.000 mittakaavan karttoja.
Rufakille harjoitusajo päätti toistakymmentä vuotta kestäneen AS-kisattoman jakson. Innostusta riitti jopa niin paljon, että RT-kilpiä tehtiin itse. E- ja H-luokan reitit olivat lähes kokonaan pääratamestari Ari Luukkosen käsialaa. Hatunnoston arvoinen suoritus, sillä mies ei ennen maaliskuuta kuluvana vuonna ollut edes osallistunut mihinkään AS-tapahtumaan, vain kuullut juttuja menneiltä ajoilta. Sunnuntaiaamuna väkeä oli maastossa monta autokuntaa siirtelemässä peräkärryjä paikoilleen kilpailijoita varten ja asettelemassa kilpiä maastoon. Muutama tarkkaakin tarkempi paikka piti huolta siitä, että lähes jokaiselta jäi löytämättä joku asema (ei onneksi sama kaikilla). "Valvojan lausunto" ennen kisaa oli "Etenevä, leppoisa, noin tunnin pituinen harjoitusajo on laadittu perinteisen Sunnuntaisarjan ajatuksen pohjalta. Ei kikkailua vaan ajatuksella laadittu, etenevä kapina. Ratamestari Ari Luukkosen ensimmäinen muttei toivottavasti viimeinen." Uskoakseni tuon monet allekirjoittivat.
Konkareiden norjalainen löi taas vaikeusasteeltaan ällikällä muutamat tapahtumaan osallistuneet. Jo ensimmäisellä jaksolla karttaan merkitsemättömät tiet ja suunnistusreittiasemat aiheuttivat jopa tunnin myöhästymisiä. Kilpailun keskiosa sisälsi helpompaa skitsien pureskelua(kin) mutta lopussa A4-mustavalkokopioista määrittelypisteiden avulla etsittävät karttaan merkitsemättömät tiet sitten aiheuttivat ainakin yhdelle parille ongelman, josta selviytyäkseen käyttivät kuulema GT-karttaa apuna maalin löytämiseksi... Etukäteen annettu informaatio "Myös K-luokan reitti on helppo, kunhan reitinmäärittelytavan omaksuu. Myös K-luokan reitillä ihan tavallisella siviiliautolla pärjää mainiosti." piti kyllä auton osalta paikkansa, mutta muuten voisi taas vilkaista peiliin tuon reitin vaikeusasteen vuoksi.
| Lk | Sij | Kuski | Kartturi | Seura(t) | Tulos | Sp |
|---|---|---|---|---|---|---|
| E | 1 | Jarmo Maijala | Antti Uusimäki | LopUA | 1906 | 16 |
| E | 2 | Tommi Pentikäinen | Jaakko Ypyä | -------- | 2278 | 14 |
| E | 3 | Roland Malm | Michael Bussman | E-TMK/UA/Rufak | 2426 | 13 |
| E | 4 | Tomi Koivunen | Frank Illman | ------- | 2505 | 12 |
| E | 5 | Juha Piitinen | Ari Piitinen | 2550 | ||
| E | 6 | Kirsi Mattila | Vesa Kankaanpää | TapUA/-- | 3060 | 11 |
| E | 7 | Stefan Malm | Jonas Lunden | Rufak | 3757 | 10 |
| E | 8 | Juha Nurmela | Jouni Ronni | ------- | 4252 | 9 |
| E | 9 | Markus Tverin | Göran Tverin | Rufak | 4465 | 8 |
| E | 10 | Mikko Mononen | Niko Rapelo | ------- | 4680 | 7 |
| E | 11 | Jerken Grönholm | Kim Silen | 6662 | 6 | |
| E | 12 | Atte Heinänen | Robert Heinänen | -------- | 9056 | 5 |
| - | ||||||
| H | 1 | Arja Uusimäki | Mikko Uusimäki | LopUA | 591 | 16 |
| H | 2 | Gösta Kamberg | Kari Juhonen | FinnAK/Elisan AK | 1145 | 14 |
| H | 3 | Jouni Hakkarainen | Pasi Katajainen | Elisan AK | 1917 | 13 |
| - | ||||||
| K | 1 | Jan Lindholm | Timo Leppäkorpi | PSAS | 8048 | 16 |
| K | 2 | Mika Lahtinen | Jukka Lahtinen | AL-Lohja | 8980 | 14 |
| K | 3 | Henry Lindsten | Markku Metso | AGA | 9950 | 13 |
| K | 4 | Juha Nurminen | Marjatta Punkka | TAK | 12515 | 12 |
| K | Hannu Juselius | Mika Juselius | THU-Team | Kesk |