|
Aloitussivulle . Eestin autosuunnistus . Juttu 2003 . Juttu 2005 . Juttu 2006
päivitetty 2007-07-16
Autosuunnistusta Virossa 2007Autosuunnistuksen kulta-ajat etelänaapurissamme ovat taas takana. Pari vuotta sitten kattojärjestöksi perustettu Rajaajaja on joutunut resurssipulaan kun kukaan ei enää halua ottaa tehtäväkseen autosuunnistuskilpailua. Tämä resurssipula näkyi ensimmäisenä kilpailukalenterissa vuodelle 2007: sitä ei tullut. Siis Eestin karikasarja on taakse jäänyttä elämää. Kaksi Eestin autosuunnistushistorian viimeistä kartturimestaruutta tuli siis Suomeen. Pikkasen paistaa as-aurinko sälekaihtimien takaa kuitenkin. Kilpailuja tulee mutta pelkistetymmillä säännöillä ja lyhyellä varoitusajalla (vähän kuin 2004). Ensimmäisenä ajettiin Kuusalussa perinteikäs Kevadtuul, josta lisää myöhemmin. Toinen kilpailu, Võrumaa 2007, ajettiin "jo" heinäkuun puolivälissä ja ajankohtahan on sikäli loistava, että kotimaassa ei koukeroita silloin juuri pääse kurvailemaan.
Võrumaa 2007Iljar Kabral oli laatinut tämänvuotisen autosuunnistuskilpailunsa parista edellisestä vuodesta poiketen Võrun lähistölle. Lutsu turismitaloon ei tällä kerralla kokoonnuttukaan eikä edes Jukola-viikonlopuksi. Lähtöpaikkana oli tällä kerralla erinomaisen siisti ja rauhallinen Varese Külalistemaja Sõmerpalun kunnassa, johon matkasimme kahden perheen voimin jo perjantai-iltana. Näin olimme hyvissä ajoin lähtöpaikalla. Lähin tankkauspiste oli reilun kymmenen kilometrin päässä Võrussa, johon teimme "aamuajelun". Tankki täyteen ja takaisin majapaikalle, jossa kilpailukeskusta jo laitettiin kuntoon. Kymmeneltä piti toimiston aueta ja kahdeltatoista starttasi ensimmäisessä autossa reitille tuloslaskijaguru Argo Vessmann, joka edellisessä kilpailussa pääsi lähimmäs meidän tulosta - ja olisi itse asiassa pienellä tuurilla voittanut koko kapinan… Ohjaajakokous pidettiin tuttuun tapaan varttia ennen ekaa starttia. 75 kontrollia on maastossa ja karttoja on yhdeksän kappaletta, mittakaavassa 1:25.000. Tunnus löytyy aina symbolin keskeltä, kahdessa vaikeassa on lisäapuna vihjeteksti kilpailukortissa. Reitille lähdimme viidentenä autona klo 12:04. Karttanippu ojennukseen, mennään vastapäivään (tullut tavaramerkiksemme) ja sitten alkoi armoton opiskelu. Missä mikäkin kartta kiinnittyy toiseen. Nyt lääni on todella iso, äkkiä laskettuna kilpailualuetta on reilusti enemmän kuin aiemmin, reilusti yli 300 neliökilometriä. Kontrollipisteetkin näyttivät olevan aika harvakseltaan eli nyt taitaa tulla aika paljon kilometrejä. Koitetaanpa ottaa kaikki asemat. Pari tuntia kului rattoisasti kunnes Rolf autoon hypätessään nosti kätensä kaulalle. Ajattelin ensin, että joku risu raapaisi, mutta lihasvaiva taisi olla. Melko tuskaiseksi muuttui kuljettajan autosta pois nouseminen ja varsinkin takaisin tulo, joten jatkossa pompin itse enemmän auton ulkopuolella. Ei haittaa, ilma on upea muttei liian kuuma. Puolet kontrolleista on enää käymättä vai miten optimisti sen sanoisikaan? Tunnukset löytyivät hienosti siitä mihin ne oli piirrettykin. Paikoitellen jouduttiin pieniin ruuhkiin, valikoinnista ei ihan aina ollut kysymys kun pyörittiin pitkiä lenkkejä, joilla oli muutama asema - vaihtoehtoja oli tasan kaksi, joko myötä- tai vastapäivään. Yhteistyötä tehtiin tovi mm. nelossijalle päätyneiden Tõnu Krautin ja Merit Langin kanssa sekä kisassa kolmanneksi sijoittuneen Andres-pari Jersmann-Martin. Kouvolan suuruudet tulivat Corsallaan pari kertaa vastaan, Pasiin ja Jarkkoon saimme kuva- ja ääniyhteyden pariin otteeseen. En tiedä hämäsikö Jarkko vai kuulinko väärin, nousin autosta juostakseni asematunnukselle kun kuulin Jarkon sanovan "se on aa". Tein juoksulenkin kuitenkin ja K-kirjainhan sieltä löytyi... Armeijan kankaalla sitten koitti yllätys numero kaksi. Siima meni tien poikki ja kaveri vahti ettei tietä kuljeta. Pari kontrollia oli ihan lähellä, toinen vaikeaa laatua eli seitsemän pisteen arvoinen, toinen helppo kolmonen. Kolmannelle Kolmiolle vievä tie oli siis tukossa. Juosten sitä maan alla olevaa seitsikkoa hakemaan, edestakaisin juoksuhaudan reunaa armeijan kaverusten pitäessä leiriä sadan metrin päässä. Ja sitten tuli yksi kaveri hihkumaan että "orienteerumist?" (ei kuitenkaan rynnäkkökivääriä näkyvillä tällä kerralla). "Jaa" vastasin. "Ei ole siin kontrollit". Sain käsityksen, että kontrolli on tästä ja kahdesta muusta paikasta poistettu, ehkä myös neljäs, joka tähän reitinvalintaan olisi osunut. "Aitäh informatsioonist", kiitin ja juoksin takaisin autolle. Ei se mitään , jatketaan matkaa. Kai se on sama kaikille (ei ollut, ilmeni kun päästiin maaliin). Yhdelle vaikealle asemalle johtava tie ei ottanut löytyäkseen. Yritystä oli kyllä, mutta löytymättä jäi ja kymmenisen minuuttia hukkaan. Harmitti, mutta tästä selvitään kyllä. Matka jatkui ja lähdettiin poimimaan neliörastia pomppuisen puolentoista kilometrin suoran päästä. Rapiat päälle yhdeksääkymppiä (yleisrajoitus) rastille, jossa oli vihreä Mosse ihmettelemässä että miksi autot tänne rullaavat. Ja sitten sen mossen perässä kuuttakymppiä takaisin tielle. Kaveri kai ajoi minkä laitteella pääsi, sen verran hurjannäköisesti pompotteli menemään edessämme. Mutta autonlevyisellä uralla oli oja molemmin puolin, joten olo Rofalla oli varmasti kuin formula 1-kuskilla, ohi ei vaan pääse… No, alkoipas tämä nyt tökkiä. Kilpailukeskusta kohti vei tiemme vääjäämättä. Hieno, usean neliökilometrin polkuviidakko (jossa kartan poluista ei ihan hirveästi ollut apua, koska niitä kaikkia ei enää maastossa ollut) ja pari arvokasta kontrollipistettä oli aivan Sõmerpalun keskustan tuntumassa, taas tavattiin Pasi ja Jarkko. Tällä kertaa pojat olivatkin jo dokumentoimassa asematunnuksia, he olivat jo suorituksensa tehneet. Polkua rastille ei siis onnistunut, joten meni tanskalaiseksi "missäköhän nyt ollaan?" -tyyppiseksi suunnistukseksi. Kiintopisteenä isompi soratie, siitä rasti oli helppo löytää ja takaisin, nyt on tasan tarkkaan tieto mistä tänne tultiin. Vielä viimeiset kontrollit ja sitten maaliin. Toiseksi viimeinen asematunnus oli ainoa, joka oli "vales kohas", väärässä paikassa. Kartan rajalinjan ja polun risteys löytyi maastosta mutta ei kontrollia, siispä rajalinjaa juosten edestakaisin kunnes tunnus löytyi, noin sata metriä merkittyä kauempaa. Muuten asematunnukset olivat tasan piirretyssä paikassa, 1:25.000 mittakaavan tarkkuudella. Statistiikkaa: 176 kilometriä ja 70 kontrollia (vain yksi käymättä!), 3 tuntia ja 53 minuuttia reitillä. Tällä irtosi puhdas ykköstila pistein 216. Toiseksi ajoi Jaanus Simm, joka on saanut yhteistyön "uuden" kartturinsa, Dan Hüvosen kanssa toimimaan hienosti. Seitsemän kontrollia vähemmän ja neljä minuuttia kauemmin reitillä, he jäivät meille tällä kertaa 23 pistettä. Kolmanneksi sijoittuivat ei-niin-kilpa-auton-näköisellä Mazda 626:lla kurvailleet Andresit Jersmann ja Martin. Kolmen kärki oli siis aika tutulla tavalla miehitetty... Ennalta pidin kilpailua suomalaisille sopivana, oltiinhan kaikille uusissa maastoissa. Eipä osunut arvaus, viitostilan valloittaneiden kouvolalaisten lisäksi ei muita juuri kannata hehkuttaa. Jarmon Mazdan vaihteensiirtäjälle tapahtui jotain ja he joutuivat jättämään vähän niin kuin leikin kesken. Pasi ja Jarkko taas pahoittelivat huonoja teitä (ei me sellaisia nähty kyllä ;-)). Seuraavasta kilpailusta ei ole muuta tietoa kuin että loppukesästä/alkusyksystä RaudSõrmus järjestää Etelä-Virossa valikkokilpailun, silloin on kotimaan kalenteri niin tiivis, että taitaa jäädä käymättä. Harmi.
|