XVIII Sunnuntaisarja 2011


Lohjan UA . Autosuunnistus.net . Sunnuntaisarjan pääsivulle . Sunnuntaisarjan säännöt ja emit-info . Sarjapisteet

Autosuunnistuksen Lohjan Sunnuntaisarja ajettiin nyt kahdeksattatoista kertaa ja se koostui kolmesta osakilpailusta:

  1. sunnuntaina 27.3. Lähtöluettelo . Tulokset . Tarinaa ja kuvia kans.
  2. sunnuntaina 10.4. Lähtöluettelo . Tulokset . Pari sanaa kapinasta
  3. sunnuntaina 22.5. Lähtöluettelo . Tulokset . Sarjapisteet. Lyhyt yhteenveto alla:
Yksi sarjakuvan ajokeista on menossa ihan oikein. Osaako joku arvioida kuka?





Saunan ja ruokailun jälkeen oli odotettu hetki eli palkintojen jako. Kaikki eivät jaksaneet jäädä paikalle norkoilemaan, olihan sunnuntai ja kaikki, mutta hienot lasiin vangitut pokaalit sekä kirveet tai ballografit mukaansa saivat parhaiten pärjänneet. Onnittelut!


Puuttuvien kilpien läpikäynti on ainakin allekirjoittaneen mielestä yksi mukavimmista puuhista as-tapahtumissa. Harvoin käy niin, että etukäteen vaikealta tuntuva asema oikeasti puree moneen osallistujaan mutta joskus niinkin käy. Luokkakohtaisia eroja on, K-luokalla koventunut vauhti näyttää selvästi aiheuttavan huolimattomuusvirheitä ja kortin täyttymistä: RT 70 juuri ennen JAT3:a on ainakin yhdellä parilla merkattuna kortin taakse kun kortissa ei ollut tilaa (kahdelle ylimääräiselle oli paikka)...


Malliratkaisu, johon on merkitty luokittain väreillä "käymättömyysaste": keltainen on yksittäiskappale, oranssi muutamia, punainen vähintään noin puolet jättänyt käymättä. E-luokan osalta vain kaksi kilpailijaparia osallistui, joten oranssi on yksittäiskappale, punainen puuttuu molemmilta. Konkareissa taas yksittäiskappaleeksi merkkasin 1...2 poisjättämistä.


Sunnuntaisarjan viimeisen osakilpailun edellä ajettiin valikkosuunnistus. Fillareita ei paikanpäälle uskaltautunut mutta kolmetoista autosuunnistajaa lähti pureskelemaan J. Kujalan sekä J & K. Mamian aivoituksia.

Tulokset alla olevassa kuvassa.



Vastaus siihen mistä valikosta on kysymys löytyy täältä, lisää myöhemmin.

Ohje, jolla rasti 403 "sillan alla" olisi löytynyt:

Aja autolla sillan kaakkoispuolen levähdysalueelle ja siirry jalkaisin sillan alle. Täältä löytyy huoltotaso, jolla pääsee sillan alla jalkain kastumatta sillan päästä päähän. Siirry siis tälle tasolle. Kulje 20 metriä ja kurkkaa oikealle. Tadaa!
"Näin löytyi rastitunnus sillan alta maanantaina 23.5."

Kiitokset kaikille osallistujille, talkoissa mukanaolleille ja vastuuhenkilöille. Nyt vedetään taas vähän aikaa henkeä ja katsotaan saataisiinko joskus XIX Sunnuntaisarja syntymään. Valikkoa syksylle on myös pohdinnassa...


Viimeksi päivitetty 2011-05-24